Esteettisetklinikat.fi pääsi tutustumaan tamperelaiseen BB Estethicsiin, jossa esteettinen hoito yhdistyy ammattitaitoon, turvallisuuteen ja ajankohtaisiin trendeihin tavalla, joka tekee vaikutuksen heti ensitapaamisesta lähtien.
BB Estethicsissä painotetaan kaikkea muuta kuin “ylitekemistä”. Täällä luonnollisuus ja omien piirteiden korostaminen ovat kaiken lähtökohta. Tiimin filosofia on selkeä: parhaat tulokset syntyvät, kun ihon hyvinvointi on etusijalla ja hoidot tehdään yksilöllisesti, kokonaisuus huomioiden ja asiakkaan toiveita kuunnellen.
Kauniit ja modernit tilat luovat rauhallisen tunnelman
Jo ovesta sisään astuessa huomaa, että BB Esthethics on huolellisesti suunniteltu kokonaisuus.
Modernit, valoisat ja tyylikkäästi sisustetut tilat henkivät rauhaa ja puhtautta, mutta eivät kuitenkaan tunnu kliinisiltä. ennemminkin niissä on lämmin ja kutsuva tunnelma.
Kaikki yksityiskohdat on mietitty asiakkaan viihtyvyyttä ajatellen: pehmeä valaistus, harmoniset sävyt ja selkeä, rauhoittava ympäristö tekevät käynnistä miellyttävän heti alusta alkaen.
Klinikan ilmapiiri huokuu luottamusta ja ammattimaisuutta, mutta myös rentoutta eli juuri sitä tunnetta, jota kaipaa, kun kyse on omasta hyvinvoinnista ja ulkonäöstä.
Meidät ottaa vastaan Alina Ahtiainen, BB Esthethicsin toimitusjohtaja ja perustaja, Markus Ahtiainen, yhtiön talousjohtaja ja perustaja sekä Nea Leppänen, markkinointikoordinaattori.
Tilojen esittelyn jälkeen istahdamme alas ja keskustelu siirtyy nopeasti alan lainsäädäntöön, hoitojen turvallisuuteen ja tämän hetken trendeihin.
Iho ensin – sitten kaikki muu
BB Estheticsin ammattilaiset korostavat sitä, että esimerkiksi huulten täyttö ei välttämättä tee toivottua lopputulosta kokonaisuutta tarkastellen, jos asiakkaan iho on huonossa kunnossa. Siksi ihoa saatetaan alkaa hoitaa ennen huulten täyttöä, tai samaan aikaan.
BB Esthethicsin valikoimassa näkvvätkin vahvasti ihonhoitoa tukevat ja kosteuttavat hoidot, kuten Profhilo, Jalupro ja NCTF. Polynukleotidipohjaiset ratkaisut (kyllä – myös se paljon puhuttu “lohen DNA”) ovat tulossa pian valikoimiin. Näillä hoidoilla herätetään ihoa sisältäpäin, parannetaan sen rakennetta ja tuodaan esiin luonnollinen hehku.
Lisäksi mikroneulaus ja laserhoidot ovat kasvattaneet suosiotaan etenkin silloin, kun ne yhdistetään oikeisiin tuotteisiin ja yksilölliseen ihon tarpeiden arviointiin.
Yksilöllistä hoitoaAmmattitaitoinen henkilökunta
Yksilöllisyys ennen kaikkea
Moni asiakas saattaa tulla klinikalle tietyn toiveen kanssa, esimerkiksi nasolabiaalijuonteiden häivyttämistä hakien, mutta usein keskustelun ja asiantuntija-arvion jälkeen huomataan, että kyse onkin ihan muusta tarpeesta, ja päädytäänkin täyttämään poskia.
BB Estethicsissä ei siis “vain täytetä juonnetta”, vaan katsotaan kokonaisuutta ja kuunnellaan ihmistä. Jokaiselle asiakkaalle suunnitellaan oma, yksilöllinen hoitopolku, joka voi poiketa täysin vaikkapa ystävän saamasta hoidosta. Ongelmat saattavat olla samoja, mutta kasvojen ja ihon rakenne vaikuttaa valittuun hoitoon merkittävästi.
Kirurgiset toimenpiteet BB Estheticsillä
BB Estethics tarjoaa myös kirurgisia ratkaisuja, mutta niissäkin painopiste on usein terveydessä ja hyvinvoinnissa. Esimerkiksi yläluomileikkaus on paitsi esteettinen, myös käytännön elämää helpottava toimenpide, joka voi vähentää päänsärkyjä ja avartaa katsetta merkittävästi.
Myös leuan rasvaimu, intiimikirurgia ja gynekomastian hoito kuuluvat klinikan palveluvalikoimaan. mutta kuten tiimi painottaa, nämäkään eivät aina ole “pelkkää esteettisyyttä”, vaan myös osa kehon ja mielen hyvinvoinnin tukemista.
Ajan hermolla ja jatkuvassa koulutuksessa
BB Estethicsin ammattilaiset kouluttautuvat jatkuvasti ja seuraavat tiiviisti sekä lääketieteellisiä että esteettisiä trendejä. Ala muuttuu nopeasti niin tuotteiden, menetelmien kuin lainsäädännönkin osalta. Klinikka haluaa olla kehityksen eturintamassa, ei sen perässä.
Tämä näkyy paitsi laadussa, myös asiakkaiden turvallisuuden varmistamisessa.
Uusina palveluina BB Esthetics tarjoaa esimerkiksi DEP-neulattomat ihonhoidot sekä silkkilankakohotukset, jotka täydentävät klinikan monipuolista esteettisten hoitojen valikoimaa.
Lopputulos: luonnollinen, terve ja hyvinvoiva iho
Kun yhdistetään ammattitaito, turvallisuus ja ajantasainen osaaminen, syntyy paikka, jossa asiakas voi aidosti luottaa siihen, että lopputulos on luonnollinen, raikas ja juuri omaan ilmeeseen sopiva.
BB Estethicsissä ei tehdä kaikille samaa, vaan juuri sinulle sopiva hoito. Ja se jos mikä, on kauneustrendi, joka ei mene pois muodista.
Artikkeli on tehty yhteistyössä EsteettisetKlinikat.fi ja Klinikka Lux
Anti-aging-hoidoista puhutaan paljon, mutta tosiasiassa vain harvat hoidot voidaan aidosti liittää ikääntymisen hidastamiseen. Usein termiä käytetään markkinoinnissa kuvaamaan lähes mitä tahansa ihonhoitoa, vaikka suurin osa niistä vaikuttaa vain ihon pintaan tai tarjoaa hetkellisiä kosmeettisia hyötyjä. Todellinen anti-aging-vaikutus tarkoittaa hoitoa, joka vaikuttaa ihon solujen toimintaan ja lisää tukikudoksen uusiutumista.
Tähän kategoriaan kuuluvat erityisesti PRP-hoito (verihiutalerikas plasma) ja Sunekos®. Molempien vaikutus perustuu biologisiin mekanismeihin, jotka aktivoivat ihon omaa uudistumiskykyä ja tukevat solutasolla tapahtuvia prosesseja. Siksi nämä kaksi hoitoa voidaan perustellusti sijoittaa aidon anti-aging-sateenvarjon alle.
PRP – ”vampyyrihoito”, joka hyödyntää kehon omia kasvutekijöitä
PRP-hoitoa kutsutaan usein vampyyrihoidoksi, sillä siinä käytetään potilaan omaa verta. Verinäyte käsitellään siten, että siitä saadaan eristettyä plasmaa, joka on rikastettu verihiutaleilla ja kasvutekijöillä. Nämä kasvutekijät toimivat ihossa kuin viestinviejät: ne aktivoivat solujen toimintaa, tukevat kudosten korjaantumista ja stimuloivat kollageenin muodostumista.
Koska hoito hyödyntää kehon omia aineita, se on luonnollinen tapa tukea ihon toimintaa. PRP ei lupaa pysäyttää ikääntymistä, mutta se voi tieteellisten mekanismien perusteella jarruttaa ikääntymismuutosten etenemistä ja tukea ihon laadun parantumista pitkällä aikavälillä.
Sunekos® – aminohappojen ja hyaluronihapon yhdistelmä solutason tukeen
Sunekos® on injektiohoito, joka perustuu tarkkaan valittujen aminohappojen ja pienimolekyylisen hyaluronihapon yhdistelmään. Aminohapot ovat kudosten rakennusaineita, joita keho tarvitsee kollageenin ja elastiinin muodostamiseen. Sunekos® ei täytä ihoa tai lisää volyymia samalla tavalla kuin täyteaineet, vaan sen vaikutus on enemmän biologinen ja työskentelee solujen tasolla.
Tämän vuoksi Sunekos®ia voidaan kutsua anti-aging-hoidoksi: se ei korjaa vain pintaa, vaan tukee ihon luonnollisia toimintoja, jotka heikkenevät ikääntymisen myötä. Hoidon tavoitteena on parantaa ihon rakennetta, kimmoisuutta ja kosteustasapainoa aktivoimalla solujen toimintaa sisältäpäin.
Miksi PRP ja Sunekos® ovat oikeita anti-aging-hoitoja?
Monet hoidot parantavat ihon ulkonäköä, mutta vain harvat voivat aidosti vaikuttaa solutoimintaan. PRP ja Sunekos® erottuvat joukosta, koska niiden vaikutus perustuu biologisiin mekanismeihin, jotka tukevat ihon omaa uudistumista.
PRP hyödyntää kasvutekijöitä, jotka aktivoivat solujen korjaavia prosesseja.
Sunekos® sisältää kuutta aminohappoa ja matalamolekyylistä hyarulonihappoa jotka aktivoivat kollageenin ja elastiinin tuotantoa.
Molemmat hoidot jarruttavat ikääntymismuutoksia ennemmin kuin vain peittävät niitä.
Vaikutus syntyy ihon syvemmissä kerroksissa, ei vain pinnalla.
Tämä tekee niistä perustellusti anti-aging-hoitoja, ei markkinointiterminä, vaan toimintamekanismin tasolla.
Milloin valita PRP ja milloin Sunekos®?
PRP sopii erityisesti:
ihon yleisen elinvoimaisuuden parantamiseen
juonteiden ja ihon laadun tukemiseen
tummille silmänalusille
arpien käsittelyyn
hiusten hyvinvoinnin vahvistamiseen
Sunekos® sopii erityisesti:
ohenevalle iholle, esimerkiksi silmänympäryksiin
kuivaan ja kimmoisuutensa menettäneeseen ihoon
ikääntymisen aiheuttamiin hienoihin juonteisiin
kasvoille, kaulalle ja dekolteelle
tilanteisiin, joissa halutaan luonnollinen, ei-täyttävä lopputulos
Monet hyötyvät myös hoitoyhdistelmästä, jossa PRP ja Sunekos® tukevat toisiaan ja vaikuttavat ihon eri biologisiin prosesseihin.
Sunekos® hoidot Klinikka Luxilla
Klinikka Lux tarjoaa Sunekos®-hoitoja asiakkaille, jotka etsivät luonnollista tapaa tukea ihon uudistumista ja hidastaa ikääntymisen merkkejä. Sunekos® on innovatiivinen hoitosarja, jonka vaikutus perustuu tarkkaan yhdistelmään aminohappoja ja hyaluronihappoa. Nämä kaksi rakennusainetta ovat keskeisiä ihon rakenteen ja kimmoisuuden ylläpitämisessä, ja niiden avulla voidaan tukea ihon toimintaa solutasolla ja soluvälitilassa. Juuri siksi Sunekos® luetaan aidosti anti-aging-hoitojen joukkoon.
Klinikka Luxin asiantuntijat hyödyntävät Sunekos®-hoitoja stimuloidakseen kollageenin ja elastiinin luonnollista tuotantoa. Tämä näkyy käytännössä ihon kiinteytymisenä, kimmoisuuden paranemisena ja yleisen laadun kohentumisena. Hyaluronihappo toimii samalla syväkosteuttajana, mikä tasoittaa hienoja juonteita ja palauttaa iholle terveemmän, hehkuvamman ilmeen.
Sunekos® sopii monipuolisuutensa ansiosta eri ikäisille ja erilaisiin ihon tarpeisiin. Klinikka Luxissa hoitoa käytetään muun muassa kasvojen, kaulan, dekolteen ja käsien alueelle, jolloin voidaan käsitellä useita ikääntymisen merkkejä samanaikaisesti, kuten ihon veltostumista, pintakuivuutta, juonteita ja väsyneen näköistä ihoa.
Hoidot ovat nopeita ja yleensä hyvin siedettyjä. Toipumisaika on lyhyt, eikä hoito vaadi kirurgisia toimenpiteitä tai pitkäkestoista palautumista. Siksi Sunekos® on suosittu vaihtoehto niille, jotka toivovat luonnollista, mutta selvästi havaittavaa parannusta ihon rakenteeseen ja elinvoimaisuuteen.
Klinikka Luxissa jokainen Sunekos®-hoito suunnitellaan yksilöllisesti asiakkaan ihotarpeiden ja tavoitteiden mukaan, jotta lopputulos olisi mahdollisimman harmoninen ja pitkäkestoinen.
Sunekos® Performa – tehostettu vaikutus ihon syvärakenteisiin
Klinikka Lux hyödyntää myös Sunekos® Performa -valmistetta, joka on kehitetty erityisesti tukemaan ihon syvempien rakenteiden, eli ekstrasellulaarisen matriisin (ECM), uudistumista. ECM on ihon tärkein tukiverkko, ja sen kunto vaikuttaa suoraan ihon kimmoisuuteen, tiheyteen ja nuorekkuuteen.
Sunekos® Performa sisältää täsmällisen sekoituksen aminohappoja ja hyaluronihappoa, jotka aktivoivat ECM:n uusiutumista vielä laaja-alaisemmin ja tehokkaammin kuin perinteinen koostumus.
Sunekos® Performan teho perustuu siihen, että se stimuloi sekä elastiinin että useiden eri kollageenityyppien tuotantoa. Tämä kattaa dermiksen tärkeimmät retikulaariset kollageenikuidut sekä useamman tyypin kollageenit, jotka toimivat ihokerrosten ankkurirakenteina ja ylläpitävät kudosten eheyttä. Kollageeni IV ja VII ovat erityisen tärkeitä alueilla, joilla iho herkästi löystyy ja menettää tukeaan.
Tämä rakennevaikutus tekee Sunekos® Performasta hoidon, joka sopii ihon veltostumiseen, ikääntymisen merkkeihin ja näkyviin juonteisiin aloilla, joissa iho on ohut ja herkkä. Klinikka Luxissa Sunekos® Performa -hoitoja tehdään muun muassa:
koko kasvojen alueelle
silmänympäryksiin
kaulalle
dekolteelle
käsiin
vartaloon
Sunekos® Performa tarjoaa mahdollisuuden käsitellä myös haastavia alueita, kuten silmänympäryksiä ja kaulaa, joissa iho menettää tukeaan ensimmäisenä ja joissa täyteaineita ei aina voida käyttää luonnollisen lopputuloksen saavuttamiseksi.
PRP – luonnollista ihon ja kudosten uudistumista Klinikka Luxissa
Klinikka Lux tarjoaa PRP -hoitoa, jos haluat luonnollisen tavan tukea ihon ja kudosten uudistumista kehon omien kasvutekijöiden avulla. PRP (Platelet-Rich Plasma) -hoito tunnetaan myös nimellä ”vampyyrihoito”, ja sen vaikutus perustuu potilaan omaan plasmaan, joka on rikastettu verihiutaleilla ja kasvutekijöillä. Näillä biologisesti aktiivisilla aineilla on tärkeä rooli kudosten korjaantumisessa ja solujen toiminnan aktivoimisessa.
Arthrex on kansainvälisesti tunnettu ja luotettu lääketieteellisten järjestelmien valmistaja, ja Klinikka Lux käyttää heidän sertifioitua PRP-järjestelmäänsä hoidon turvallisuuden ja laadun varmistamiseksi. Tämä tekee PRP:stä yhden tarkimmista ja standardoiduimmista tavoista hyödyntää kehon omia uusiutumisprosesseja esteettisissä ja lääketieteellisissä hoidoissa.
PRP:n kehittyeempi muoto ACP/PRP
ACP/PRP on PRP-hoidon kehittyneempi muoto, jossa verihiutalerikas plasma valmistetaan standardoidulla menetelmällä. ACP tulee sanoista Autologous Conditioned Plasma. Hoidossa käytetään potilaan omaa verta, josta erotellaan plasma, joka sisältää korkean pitoisuuden kasvutekijöitä ja vain vähän punasoluja ja tulehdussoluja. ACP/PRP eroaa perinteisestä PRP:stä valmistustavan tarkkuudessa.
Plasma erotellaan suljetussa järjestelmässä, mikä vähentää kontaminaation riskiä ja parantaa hoidon toistettavuutta. Lopputuloksena saadaan tasalaatuinen plasma, jonka biologinen vaikutus kohdistuu kudosten uusiutumiseen ja solutoiminnan aktivointiin. ACP/PRP-hoitoa käytetään ihon, kudosten ja hiuspohjan tukemiseen samalla periaatteella kuin perinteistä PRP:tä.
Kasvutekijät aktivoivat solujen korjaavia prosesseja ja tukevat kollageenin muodostumista. ACP/PRP ei täytä ihoa eikä muuta kasvonpiirteitä, vaan vaikuttaa kudosten toimintaan solutasolla. Kehittyneempi valmistus tekee ACP/PRP:stä hoidon, jossa biologinen vaikutus on ennakoitavampi verrattuna perinteiseen PRP:hen. Hoito ei pysäytä ikääntymistä, mutta se tukee kudosten uusiutumista ja voi hidastaa ikääntymismuutosten etenemistä.
Miten PRP-hoito etenee Klinikka Luxissa?
PRP-hoito aloitetaan ottamalla pieni määrä verta potilaan käsivarresta. Verinäyte käsitellään sentrifugissa, jossa veren eri osat erotellaan toisistaan. Tämän prosessin tuloksena saadaan verihiutalerikas plasma, joka sisältää suuret määrät kasvutekijöitä, eli samoja aineita, jotka aktivoituvat luonnollisesti, kun keho korjaa kudoksia vaurioiden yhteydessä.
– Kun plasma on valmistettu, se injektoidaan hoitoalueelle, esimerkiksi kasvoihin, silmänympäryksiin tai hiuspohjaan. Injektio stimuloi kudosten luonnollista paranemista ja solujen toimintaa, mikä näkyy ajan myötä parantuneena ihon rakenteena, elinvoimaisuutena ja tasaisempana sävynä, kertoo Luxin omistaja Susanna Elisenvaara ja jatkaa – Koska hoidossa käytetään potilaan omaa verta, allergisten reaktioiden riski on erittäin pieni.
PRP hiustenlähdön hoidossa
Klinikka Lux hyödyntää PRP:tä myös hiustenlähdön varhaisvaiheiden hoitoon. Hoito injektoidaan suoraan hiuspohjaan alueille, joilla hiusten ohenemista esiintyy. PRP:n sisältämät kasvutekijät voivat stimuloida hiustuppien toimintaa, parantaa niiden verenkiertoa ja tukea hiusten vahvistumista.
Hiusten kasvua tukevat vaikutukset näkyvät yleensä muutaman kuukauden kuluessa, ja parhaiden tulosten saavuttamiseksi hoito tehdään usein sarjana. Ylläpitohoitoja suositellaan muutaman kuukauden välein yksilöllisen tilanteen mukaan.
Luonnollinen ja turvallinen vaihtoehto
PRP on kokonaisuudessaan hellävarainen ja luonnollinen hoito, joka ei vaadi toipumisaikaa. Hoidon jälkeen voi esiintyä lievää punoitusta tai turvotusta, mutta nämä oireet ovat yleensä vähäisiä ja häviävät nopeasti. Yhdistettynä Sunekos®-hoitoon PRP muodostaa kokonaisvaltaisen anti-aging-kokonaisuuden, jossa hoidetaan sekä ihon syvempää toimintaa että sen rakennusaineita.
Klinikka Lux räätälöi PRP-hoidot aina yksilöllisesti asiakkaan ihon kunnon ja tavoitteiden perusteella, jotta tuloksista saadaan mahdollisimman luonnolliset ja pitkäkestoiset.
Lopuksi
Vaikka anti-aging-termiä käytetään joskus kevyesti, PRP ja Sunekos® edustavat hoitoja, joilla on perusteltu biologinen vaikutus ihon ikääntymisprosesseihin. Ne eivät pysäytä aikaa, mutta voivat tukea ihon uudistumista solutasolta saakka ja auttaa ylläpitämään nuorekasta, elinvoimaista ihoa luonnollisella tavalla.
Ponytail lift on kasvojenkohotustekniikka, jonka tavoitteena on kohottaa kasvojen ylä- ja keskiosaa luonnollisesti ilman perinteiseen facelift-leikkaukseen liittyvää laajaa kirurgiaa. Ponytail lift kohdistuu erityisesti ohimoihin, kulmakarvoihin, poskipäihin sekä leukalinjan ja kaulan yläosan alueelle. Toimenpide jäljittelee kasvojen napakkaa ja levännyttä ilmettä, joka syntyy, kun hiukset vedetään korkealle poninhännälle.
Ponytail lift ei ole yksi yksittäinen toimenpide, vaan yksilöllisesti suunniteltu hoitokokonaisuus. Se voi sisältää endoskooppisen kasvojenkohotuksen, lankakohotuksen, täyteaineita, rasvansiirtoa tai pienimuotoista kirurgiaa. Suomessa ponytail lift tehdään usein minimaalisen invasiivisilla tekniikoilla, minkä ansiosta arvet jäävät hiusrajan sisään ja toipumisaika on lyhyempi kuin perinteisessä kasvojenkohotuksessa.
Tyypillinen toipuminen kestää noin 1–2 viikkoa, ja lopullinen tulos näkyy 6–12 viikon kuluessa. Ponytail lift sopii erityisesti 30–50-vuotiaille, joilla on alkavaa kasvojen laskeumaa mutta edelleen hyvä ihon kimmoisuus. Hoito on vaihtoehto niille, jotka haluavat kohentaa kasvojen ilmettä, poskipäiden ja kulmien asentoa sekä leukalinjan muotoa ilman voimakasta tai ylivedettyä lopputulosta. Tulosten kesto on yleensä noin 3–7 vuotta, riippuen käytetystä tekniikasta ja yksilöllisistä ikääntymistekijöistä,
EsteettisetKlinikat.fi esittelee ponytail lift -hoidon sisällön, hintatason Suomessa, toipumisen, hyödyt ja riskit sekä vertaa sitä muihin kevyisiin kasvojenkohotuksiin. Tarkoituksenamme on antaa realistinen ja faktapohjainen kokonaiskuva siitä, kenelle ponytail lift sopii ja milloin se on perusteltu vaihtoehto. Muista kuitenkin, että kaikki tekstimmeovat suuntaa antavia ja yleistyksiä, ja oikeat vaihtoehdot, hoitosuunnitelmat ja jälkihoito-ohjeet saat sinua hoitavalta klinikalta.
Mikä on ponytail lift?
Ponytail lift on kasvojen kohotustekniikka, joka suunnitellaan yksilöllisesti korostamaan kasvojen luonnollisia piirteitä. Se kohdistuu erityisesti:
ohimoihin
kulmakarvoihin
poskipäihin
leukalinjaan ja kaulan yläosaan
Kyseessä ei ole yksi tietty toimenpide, vaan yhdistelmä kirurgisia ja/tai ei-kirurgisia menetelmiä. Usein käytetään minimaalisen invasiivisia tekniikoita, kuten endoskooppista kohotusta, lankakohotuksia tai täyteaineita, ja joskus myös rasvansiirtoa tai pienimuotoista kirurgiaa.
Kenelle ponytail lift sopii?
Ponytail lift sopii erityisesti henkilöille, jotka:
haluavat kohottaa kasvojen keskiosaa ja ohimoaluetta
eivät ole valmiita tai eivät tarvitse täysimittaista facelift-leikkausta
toivovat luonnollista lopputulosta ilman näkyviä arpia
kokevat kasvojen ilmeen väsyneeksi tai laskeutuneeksi
Ihanteellinen potilas on usein 30–50-vuotias, jolla on vielä hyvä ihon kimmoisuus.
Ponytail lift hinta
Ponytail liftin hinta vaihtelee useiden tekijöiden mukaan, kuten käytetty menetelmä, kirurgin kokemus, klinikan sijainti ja mahdolliset lisähoidot.
Hinta-arvio Suomessa (2025): 3 500 € – 7 500 €
Hintaan vaikuttavat tekijät:
Onko kyseessä kirurginen vai ei-kirurginen versio
Käytetäänkö lankakohotusta, endoskooppia, täyteaineita tai rasvansiirtoa
Tarvitaanko paikallis- vai nukutuspuudutus
Sisältyvätkö jälkikontrollit ja mahdollinen hoitoalueen laajennus hintaan
Mahdollisia lisäkustannuksia:
Esikonsultaatio (jos ei sisälly hintaan)
Anestesia tai leikkaussalimaksut
Lisähoidot: esim. botuliini tai täyteaineet kasvojen muihin alueisiin
💡 Vinkki: Pyydä klinikalta yksilöllinen hoitosuunnitelma ja kustannusarvio, jotta saat realistisen kuvan kokonaishinnasta. Useimmat esteettiset klinikat tarjoavat myös maksusuunnitelmia tai osamaksuvaihtoehtoja.
Toipuminen ja tulokset
Ponytail lift tarjoaa nopeamman toipumisajan ja luonnollisemman lopputuloksen verrattuna perinteiseen kasvojenkohotukseen. Useimmat potilaat palaavat arkeen huomattavasti nopeammin – kuitenkin toimenpiteen laajuus vaikuttaa aina yksilölliseen toipumiseen.
Toipuminen vaiheittain
Ensimmäiset 1–3 päivää. Kevyttä turvotusta, kiristystä ja mahdollisesti mustelmia hoitoalueella. Kevyt kotihoito ja lepo suositeltavaa.
7 päivän kuluessa. Useimmat palaavat työhön tai sosiaalisiin tilanteisiin. Osa turvotuksesta voi vielä näkyä.
2–4 viikkoa. Turvotus laskee merkittävästi. Lopullinen ilme alkaa hahmottua.
6–12 viikkoa. Lopullinen tulos nähtävissä. Arvet (jos sellaisia on) ovat vaalenneet ja lähes huomaamattomia.
Tulokset
Kohottaa kasvojen ylä- ja keskiosaa
Pehmentää väsynyttä tai laskeutunutta ilmettä
Korostaa leukalinjaa ja poskipäitä
Antaa ”poninhäntäefektin” – nuorekas, napakka ilme ilman liioittelua
Kestävyys
Tulokset voivat säilyä 3–7 vuotta, riippuen ihon kunnosta, ikääntymisestä ja käytetystä tekniikasta
Ei pysäytä ihon luonnollista ikääntymistä, mutta hidastaa näkyviä merkkejä
Tarvittaessa voidaan uusia tai täydentää esim. täyteainein
💡 Toipumisvinkki: Vältä kovaa fyysistä rasitusta, kumartelua ja saunaa ensimmäisen viikon aikana. Noudata tarkasti klinikkasi jälkihoito-ohjeita nopean ja turvallisen toipumisen varmistamiseksi.
Ponytail lift hyödyt
✅ Luonnollinen lopputulos. Kasvojen ilme kohenee ilman ylivedettyä tai keinotekoista vaikutelmaa.
✅ Minimaaliset arvet. Viillot tehdään yleensä hiusrajan sisään, jolloin arvet jäävät huomaamattomiksi.
✅ Nopeampi toipuminen. Kevyempi toimenpide verrattuna perinteiseen facelift-leikkaukseen eli vähemmän turvotusta ja nopeampi arkeen paluu.
✅ Kohottaa oikeista kohdista. Vaikutus painottuu kasvojen ylä- ja keskiosaan: ohimot, posket, kulmat ja leukalinja.
✅ Ei muuta ilmettä, vaan freesaa. Säilyttää yksilölliset kasvonpiirteet, mutta antaa levänneen ja nuorekkaan ilmeen.
✅ Yhdistettävissä muihin hoitoihin. Voidaan täydentää mm. täyteaineilla, botuliinilla tai rasvansiirrolla halutun lopputuloksen saavuttamiseksi.
✅ Sopii myös nuoremmille. Erityisesti 30–50-vuotiaille, joilla on alkavaa kasvojen laskeumaa mutta hyvä ihon kimmoisuus.
Koska ponytail lift tehdään usein pienillä viilloilla hiusrajan sisään, arvet jäävät piiloon. Toipuminen on yleensä nopeampaa kuin perinteisessä kasvojenkohotuksessa. Turvotus ja mustelmat ovat mahdollisia, mutta usein lievempiä.
Lopputulos on nuorekkaampi, raikkaampi ja kohottunut ilme – ilman ylivedettyä tai keinotekoista vaikutelmaa.
Ponytail lift riskit
❗ Turvotus ja mustelmat. Yleisiä toimenpiteen jälkeen, yleensä lieviä ja ohimeneviä.
❗ Arpien muodostuminen. Vaikka viillot tehdään huomaamattomasti hiusrajan sisään, yksilölliset arpiherkkyydet voivat vaikuttaa lopputulokseen.
❗ Epäsymmetria. Kuten kaikissa kasvojen toimenpiteissä, pieni epäsymmetria on mahdollista.
❗ Hermovaurion riski (harvinainen). Hermot kasvojen alueella voivat vahingoittua, mikä voi aiheuttaa tunnottomuutta tai ohimenevää lihasheikkoutta.
❗ Hiusrajan muutokset. Pienet muutokset hiusten kasvulinjassa mahdollisia, erityisesti jos toimenpiteeseen sisältyy viiltoja ohimoalueella.
❗ Infektioriski. Kuten kaikissa kirurgisissa toimenpiteissä, infektio on mahdollinen mutta harvinainen oikean jälkihoidon avulla.
❗ Tuloksen kesto vaihtelee. Ponytail lift ei pysäytä ikääntymistä – vaikutus voi kestää useita vuosia, mutta ei ole pysyvä.
Huomioitavaa:
Ponytail lift on teknisesti vaativa toimenpide. Tuloksen laatu ja turvallisuus riippuvat suuresti siitä, kuinka kokenut ja kasvojen anatomiaan erikoistunut kirurgi hoidon suorittaa.
Ponytail lift vs. perinteinen facelift
Ominaisuus
Ponytail Lift
Perinteinen Facelift
Kohdistuu
Ylä- ja keskikasvoihin
Keskikasvot, leuka, kaula
Arvet
Piilossa hiusrajan sisällä
Korvien takana/edessä
Toipumisaika
Lyhyempi
Pidempi
Lopputulos
Luonnollinen, kevyt kohotus
Syvempi ja pitkäkestoisempi
Ponytail Lift ja yhdistettävät hoidot – kasvojen täydellinen ”refresh”
Ponytail lift antaa tehokkaan kasvojenkohotuksen, mutta parhaat tulokset saavutetaan usein yhdistämällä se muihin esteettisiin hoitoihin. Näin kokonaisuus pysyy tasapainoisena ja luonnollisena – ilman liioittelua.
Täyteaineet
Poskipäät: Korostavat kohotettua linjaa ja nuorekasta muotoa
Nasolabiaalialue (nenän ja suun väli): Pehmentää uurteita, joita pelkkä kohotus ei poista
Botuliinihoidot
Kulmakarvojen kohotus: Tehostaa ponytail liftin vaikutusta yläkasvoilla
Otsan juonteet ja silmänympärykset: Silottaa ilman kirurgista käsittelyä
Ihonhoitomenetelmät
Mikroneulaus tai laserhoito: Parantaa ihon rakennetta ja sävyä
Kemiallinen kuorinta: Poistaa sameuden ja aktivoi ihon uusiutumista
Hydrafacial / medikaalinen kasvohoito: Erinomainen valmistelu tai jälkihoito toimenpiteelle
✅ Näiden yhdistelmien ansiosta ponytail lift näyttää huomaamattomasti ”täydellisemmältä”, ilman että kasvoihin tehdään radikaaleja muutoksia.
Ponytail Lift vs. muut kevyet kohotukset – mikä hoito sopii kenelle?
Kaikki kevyet kasvojenkohotukset eivät ole samanlaisia. Tässä selkeä vertailu suosituimmista vaihtoehdoista:
Hoitomuoto
Menetelmä
Sopii kenelle
Toipumisaika
Tuloksen kesto
Ponytail Lift
Kirurginen tai endoskooppinen kohotus
30–50 v., luonnollinen napakkuus
1–2 viikkoa
3–7 vuotta
Mini-lift
Kevyt kirurginen kohotus
40+ v., lievä keskikasvojen laskeuma
1–2 viikkoa
3–5 vuotta
Lankakohotus
PDO- tai COG-langat
30–45 v., ei-kirurginen vaihtoehto
3–7 päivää
12–18 kuukautta
S-lift
Pienempi kirurginen facelift
45+ v., kaulan/leuan alue
1–2 viikkoa
4–6 vuotta
💡 Vinkki: Paras hoito valitaan aina yksilöllisesti ihon kunnon, ikääntymismuutosten ja odotusten perusteella. Konsultaatiossa asiantuntija arvioi juuri sinulle sopivan vaihtoehdon.
Hyvä vaihtoehto kevyempää ratkaisua hakevalle
Ponytail lift on erinomainen vaihtoehto sinulle, joka haet kevyttä, luonnollista ja tehokasta ilmeen kohotusta ilman suurta leikkausta tai pitkää toipumista. Esteettiset klinikat tarjoavat kattavat vaihtoehdot yksilöllisiin tarpeisiin, Keskustele asiantuntijan kanssa, mikä menetelmä sopii juuri sinulle parhaiten.
Kauniin ja hyvinvoivan ihon salaisuus ei aina löydy vain voiteista. seerumeista tai pistoshoidoista. Yhä useampi meistä on kiinnostunut myös sisäisestä ihonhoidosta – tuotteista, jotka tukevat ihon rakennetta ja elinvoimaisuutta sisältä käsin. Juuri tätä ajatusta varten perustettiin Oslo Skin Lab vuonna 2017 Oslossa.
Yrityksen tavoitteena on kehittää turvallisia, hyvin dokumentoituja ja laadukkaita tuotteita, jotka sopivat kaikille ihotyypeille. Filosofia on yksinkertainen: kaunis ja hyvinvoiva iho on tavoite, johon jokainen voi pyrkiä, iästä riippumatta.
Saat -60 % alennuksen ensimmäisestä The Solution™ -pakkauksesta käyttämällä koodia AFAD60 kassalla.
Moni meistä panostaa voiteisiin ja hoitotuotteisiin, mutta todellinen kauniin ihon perusta rakentuu myös sisältä. Oslo Skin Lab syntyi Oslossa vuonna 2017 juuri tästä ajatuksesta: tarjota luotettavia, tutkitusti toimivia tuotteita, jotka hoitavat ihoa sisältäpäin ja tukevat sen luonnollisia toimintoja.
Brändin missio on selkeä – kehittää laadukkaita ja turvallisia ratkaisuja, jotka sopivat kaikille ihotyypeille ja kaikenikäisille. Lähtökohtana on, että jokaisella on oikeus hyvinvoivaan ja terveeseen ihoon, iästä riippumatta.
The Solution™ – kollageeni arjen rutiineihin
Oslo Skin Labin ykköstuote on The Solution™ Anti-Wrinkle Collagen. Kyseessä on korkealaatuinen kollageenijauhe, joka on täysin mauton ja liukenee helposti esimerkiksi veteen, kahviin, smoothieen tai vaikka puuroon. Sen ansiosta tuotteen käyttö sulautuu vaivatta osaksi arkea – ilman ylimääräistä säätöä.
Mikä tekee kollageenista tärkeän?
Kollageeni on elimistön runsain proteiini ja ihon tukirakenne. Se vastaa siitä, että iho pysyy kimmoisana ja napakkana. Kun ikää karttuu, elimistön oma kollageenin tuotanto alkaa kuitenkin vähentyä. Tämä näkyy pikkuhiljaa juonteina, ryppyinä ja ihon löystymisenä.
The Solution™ sisältää vain yhtä ainesosaa: tyypin 1 hydrolysoitua kollageenia. Sen teho perustuu siihen, että pienet kollageenipeptidit imeytyvät elimistöön ja stimuloivat ihon omaa kollageenin tuotantoa. Teho ei ole pelkkää lupausta – vaikutukset on osoitettu useissa kliinisissä tutkimuksissa.
Mitä hyötyä käytöstä voi olla?
Säännöllinen The Solution™ -kollageenin käyttö on tutkimusten mukaan yhteydessä muun muassa seuraaviin vaikutuksiin: ✨ ihon kimmoisuuden lisääntyminen ✨ juonteiden ja ryppyjen madaltuminen ✨ uusien ikääntymisen merkkien ehkäisy koko kehossa, ei vain kasvoilla
Koska jauhe sisältää vain yhtä ainesosaa – ei lisäaineita, hiilihydraatteja, rasvoja tai sokereita – se on puhdas ja turvallinen valinta kaikille, jotka haluavat hoitaa ihoaan sisältäpäin.
Helppous tekee käytöstä vaivatonta
The Solution™ on pakattu käteviin 28 yksittäispussiin, joten annostelu on aina helppoa ja tarkkaa. Yksittäispaketit kulkevat mukana töihin, matkalle tai treenikassiin – näin päivittäinen käyttö ei jää väliin kiireenkään keskellä.
Jäsenyyden edut
Oslo Skin Lab on kehittänyt joustavan jäsenyysmallin, joka tekee tuotteen käyttämisestä helppoa ja jatkuvaa. Jäsenenä saat:
✅ -50 % alennuksen ensimmäisestä pakkauksesta✅ Jatkuvan -30 % alennuksen kaikista tuotelähetyksistä → hinta jää vain 44,60 € / pakkaus (normaalihinta 62,40 €) ✅ Uusi pakkaus toimitetaan automaattisesti joka 4. viikko – aina 28 annosta ✅ Ei sitoutumis- tai irtisanomisaikaa ✅ 14 päivän täysi palautusoikeus ✅ Ilmainen toimitus
Jäsenyys tekee rutiinista helppoa ja varmistaa, ettei tuotteen käyttö katkea.
Erikoistarjous uusille tilaajille meiltä 🎉
Normaali jäsenetu tarjoaa jo erinomaisen hyödyn, mutta nyt uusille tilaajille on kauttamme luvassa vielä parempi kampanja:
👉 Saat -60 % alennuksen ensimmäisestä The Solution™ -pakkauksesta käyttämällä koodia AFAD60 kassalla.
Tämä tarkoittaa, että pääset kokeilemaan tuotetta erityisen edullisesti ja näet itse, miten se vaikuttaa ihoosi. Tarjous on voimassa vain kerran 12 kuukauden aikana.
Miksi valita Oslo Skin Lab?
Tutkitusti toimiva: The Solution™ -kollageenin vaikutukset on vahvistettu kliinisissä tutkimuksissa.
Helppo ja huomaamaton käyttää: sekoita jauhe mihin tahansa ruokaan tai juomaan – maku on täysin neutraali.
Puhdas koostumus: vain yksi ainesosa, ei lisäaineita.
Sopii kaikille: ikään, sukupuoleen tai ihotyyppiin katsomatta.
Joustava jäsenyys: ei sitoutumispakkoa, mutta aina jatkuvat edut.
Katse peiliin – ja tulevaisuuteen
Kauniin ja hyvinvoivan ihon eteen voi tehdä paljon myös sisältäpäin. Oslo Skin Labin The Solution™ tarjoaa helpon ja tehokkaan tavan tukea ihon kimmoisuutta ja hidastaa ikääntymisen merkkejä luonnollisesti.
Jos olet koskaan miettinyt, miltä iho voisi näyttää vuoden päästä, kun sitä hoitaa sekä ulkoa että sisältä, nyt on täydellinen hetki aloittaa. Hyödynnä kampanja ja kokeile itse – sillä kaunis iho on aina tavoittelemisen arvoinen.
👉 Käytä kassalla koodia AFAD60 ja saat -60 % alennuksen ensimmäisestä pakkauksesta.
Iho elää vuodenaikojen mukana: lämpötila, kosteus, aurinko ja tuuli vaikuttavat siihen eri tavoin. Kun ihonhoito ajoitetaan oikein, tulokset paranevat ja iho saa aina sen, mitä juuri sillä hetkellä tarvitsee. Kauneuden vuosikello auttaa hahmottamaan, mitä hoitoja kannattaa suosia eri aikoina vuodesta.
Talvi – syväkorjaus ja uudistuminen
Talvella iho kuivuu helposti pakkasen ja kuivan sisäilman vuoksi. Koska aurinko ei ole voimakas, on turvallista tehdä tehokkaita toimenpiteitä, jotka vaativat iholta hieman toipumista.
Suositellut hoidot:
Laserhoidot juonteisiin, pigmenttimuutoksiin ja arpiin
Kemialliset kuorinnat ja happohoidot
Mikroneulaus ja kollageenia aktivoivat hoidot
Täyteaine- ja botuliinihoidot
Syväkosteuttavat pistoshoidot, kuten skinbooster tai mesoterapia
Kevät – valmistelu ja kirkastus
Keväällä iho kaipaa herättelyä talven jälkeen. On hyvä hetki lisätä kosteutta, ravinteita ja hehkua ennen aurinkoista kesää.
Suositellut hoidot:
Kevyet kuorinnat ja kirkastavat hoidot
Kosteuttavat injektiohoidot ja skinboosterit
Mesoterapia vitamiineilla ja antioksidanteilla
Hellävaraiset kiinteyttävät hoidot
Ihon kunnon kartoitus ja hoitosuunnitelman päivitys
Kesä – suoja ja ylläpito
Kesällä iho altistuu auringolle, joten voimakkaat uudistavat hoidot kannattaa siirtää muuhun vuodenaikaan. Tavoitteena on pitää iho hyvässä kunnossa, kosteutettuna ja suojattuna.
Suositellut hoidot:
Kosteuttavat ja rauhoittavat kasvohoidot
Kevyet puhdistukset ja tukkeumia vähentävät käsittelyt
Syksyllä on aika korjata kesän jäljet: pigmenttiläiskät, auringon aiheuttama kuivuus ja pienet vauriot. Aurinko ei enää ole yhtä voimakas, joten tehokkaammat hoidot onnistuvat turvallisesti.
Suositellut hoidot:
Pigmenttiä ja juonteita hoitavat laser- ja kuorintahoidot
Kollageenia aktivoivat pistoshoidot ja mikroneulaus
PRP ja muut ihoa uudistavat hoidot
Kiinteyttävät ja elvyttävät hoidot kasvoille ja vartalolle
Yksilöllisyys on tärkeää: jokaiselle sopivat hoidot räätälöidään erikseen ihon kunnon ja tarpeiden mukaan.
Aurinkosuoja on välttämätön: erityisesti keväällä ja kesällä, mutta hyödyllinen ympäri vuoden.
Kotirutiinit tukevat hoitoja: ammattihoitojen rinnalla laadukkaat kotihoitotuotteet ovat avainasemassa.
Säännöllisyys tuo tuloksia: parhaat lopputulokset saavutetaan jatkuvalla hoidolla, ei yksittäisillä käynneillä.
Tapahtumat ja sesongit
Vuosikellon voi ajatella myös elämän kohokohtien kautta. Keväällä monella on tiedossa juhlia – häitä ja valmistujaisia – jolloin ihon kirkastus ja kosteutus tuovat hehkua tärkeään päivään. Kesällä suositaan nopeita, ihoa raikastavia hoitoja lomakauden kuvia ja juhlia varten.
Syksyllä “back to work” -henki kannustaa kiinteyttämään ja palauttamaan ihoa, kun taas talvella joulu ja vuodenvaihde houkuttelevat monia valitsemaan täyteaine- tai botuliinihoidot tuomaan pirteyttä ilmeeseen.
Ikä ja elämäntilanne
Myös ikä ja elämäntilanne vaikuttavat hoitovalintoihin. Nuorempi iho hyötyy ennaltaehkäisystä ja kevyistä käsittelyistä, keski-ikäinen iho kaipaa kiinteytystä ja pigmenttimuutosten hoitoa, ja kypsä iho tarvitsee syväkosteutusta ja volyymin palauttamista.
Elämäntilanne voi ohjata valintoja – esimerkiksi synnytyksen jälkeen vartalon kiinteytyshoito voi olla ajankohtainen, kun taas stressaavassa arjessa rauhoittavat kasvohoidot voivat olla tärkein osa hyvinvointia.
Kokonaisvaltainen hyvinvointi
Vuosikello ei koske vain ulkoisia hoitoja, vaan se voidaan nähdä osana elämäntapaa. Keväällä detox-tyylinen ravinto ja runsas vesi kirkastavat ihoa, kesällä nesteytys ja antioksidanttipitoinen ruokavalio suojaavat sitä, syksyllä vitamiinit ja omega-rasvahapot tukevat ihoa sisältäpäin ja talvella lepo, saunominen ja öljyhoidot vahvistavat ihoa kylmässä ilmassa.
Trendit osana kauneuden vuosikelloa
Kauneudenhoidon ala kehittyy jatkuvasti, ja uusimmat trendihoidot voidaan sijoittaa osaksi vuosikelloa. Keväällä ja kesällä yleistyvät hellävaraiset teknologiat, kuten HydraFacial, jotka sopivat aurinkoisempaan aikaan.
Syksyllä suosittuja ovat PRP-hoidot ja biostimulaattorit, jotka aktivoivat ihon omaa uudistumista. Talvella voidaan hyödyntää CO₂-laseria ja voimakkaampia kuorintoja, kun taas vuoden ympäri toimivat kosteuttavat pistoshoidot, kuten Skinbooster ja Profhilo, joista on tullut monien luottohoitoja.
Yhteenveto
Kauneuden vuosikello ei ole pelkkä lista hoitoja eri vuodenaikoihin. Se on kokonaisvaltainen suunnitelma, joka huomioi ihon luonnollisen rytmin, asiakkaan elämäntilanteen, vuoden kohokohdat, hyvinvoinnin ja uusimmat trendit. Kun iho saa oikeanlaista huolenpitoa vuoden ympäri, se pysyy hehkuvana, terveenä ja nuorekkaana pitkällä aikavälillä.
Muistathan yksilöllisyyden!
Kauneuden vuosikello on suuntaa antava ohjenuora, jonka avulla voi hahmottaa, millaisia hoitoja eri vuodenaikoina usein suositaan. Jokainen iho on kuitenkin yksilöllinen, ja elämäntilanteet, terveydentila sekä omat tavoitteet vaikuttavat siihen, mikä on paras ratkaisu juuri sinulle. Siksi hoitojen suunnittelu kannattaa aina tehdä yhdessä ammattilaisen kanssa, jotta tulokset ovat turvallisia, luonnollisia ja pitkäkestoisia. Löydä luotettava esteettinen klinikka avullamme!
Kauneudenhoidon maailma elää jatkuvassa muutoksessa. Viime vuosina olemme nähneet suuria harppauksia sekä hoitomenetelmien turvallisuudessa että luonnollisen lopputuloksen arvostuksessa. Vuodet 2025–2026 tuovat mukanaan entistä yksilöllisempiä ja uudistavampia ratkaisuja – tässä katsauksemme ajankohtaisimpiin esteettisiin trendeihin.
1. Regeneratiiviset hoidot – luonnollinen tapa herättää iho uudelleen eloon
Esteettiset hoitotrendit 2025–2026 korostavat voimakkaasti ihon kokonaisvaltaista hyvinvointia ja luonnollisuutta. Tähän liittyy regeneratiivisten hoitojen nousu, joka on yksi alan merkittävimmistä kehitysaskelista.
Siinä missä aikaisemmin pääpaino oli täyteaineissa ja botuliinissa, tulevaisuuden katse on siirtynyt hoitoihin, jotka aktivoivat elimistön omat paranemis- ja uudistumismekanismit. Näiden menetelmien tarkoitus ei ole vain peittää ikääntymisen merkkejä, vaan parantaa ihon terveyttä solutasolla ja tuoda kestävämpiä, luonnollisempia tuloksia.
Eksosomit – solujen viestinviejät
Eksosomit ovat pieniä rakenteita, joita solut erittävät kommunikoidakseen keskenään. Ne toimivat kuin kehon sisäiset sanansaattajat: kuljettavat kasvutekijöitä ja biologisia viestejä, jotka käynnistävät kudosten korjaus- ja uudistumisprosesseja.
Kun puhutaan esteettisistä hoitotrendeistä 2025–2026, eksosomit nousevat keskiöön, sillä niitä hyödynnetään parantamaan ihon rakennetta, vähentämään tulehdusta ja tukemaan nopeampaa palautumista muiden hoitojen jälkeen.
Soluterapia – oma keho kaunistajana
Soluterapia perustuu yksinkertaiseen mutta vaikuttavaan ideaan: hyödynnetään kehon omia soluja ihon elinvoimaisuuden palauttamisessa. Käytännössä voidaan käyttää esimerkiksi rasvasta tai verestä eristettyjä soluja, jotka sisältävät runsaasti kasvutekijöitä ja uudistavia ominaisuuksia.
Tämä on erinomainen vaihtoehto, jos toivot luonnollista ratkaisua täyteaineille. Samalla se tarjoaa pitkäkestoisia tuloksia – juuri sitä, mitä esteettiset trendit 2025–2026 tavoittelevat: kestävää kauneutta, ei hetkellisiä korjauksia.
Polynukleotidit – syväkosteutusta ja kollageenin tukea
Polynukleotidit (PN) ovat DNA:sta peräisin olevia molekyylejä, ja ne ovat nousseet suureen suosioon osana regeneratiivisia hoitoja. Ne lisäävät ihon kosteuspitoisuutta, rauhoittavat tulehdusta ja stimuloivat kollageenin tuotantoa. Näin ne vahvistavat ihon rakennetta sisältä käsin ja tekevät siitä kimmoisamman ja kirkkaamman.
Tulokset näkyvät usein tasaisempana ihonsävynä ja pehmeämpänä tekstuurina – lopputulos, joka näyttää aidolta ja luonnolliselta. Ei ole ihme, että polynukleotidit mainitaan yhä useammin, kun käsitellään esteettisiä trendejä vuosille 2025–2026 ja esteettiset klinikat näitä enemmän markkinoivat.
Regeneratiivisten hoitojen merkitys tulevaisuudessa
Kaikkia näitä menetelmiä yhdistää kokonaisvaltainen lähestymistapa: tavoitteena ei ole äkillinen muutos, vaan ihon pitkäaikainen hyvinvointi. Regeneratiiviset hoidot rakentavat tuloksia vähitellen ja luonnollisesti, jolloin asiakas näyttää raikkaalta ja omalta itseltään. Juuri tämän vuoksi voidaan sanoa, että regeneratiiviset hoidot ovat yksi vahvimmista suuntaviivoista, joita Esteettisten hoitojen trendit 2025–2026 tuovat mukanaan.
2. Pienempi ja luonnollinen muutos – “gradual look”
Viime vuosien aikana esteettisissä hoidoissa on tapahtunut selvä arvomaailman muutos. Aikaisemmin monet asiakkaat toivoivat näkyviä ja nopeita tuloksia – esimerkiksi kasvojen piirteiden selkeää korostamista tai ikääntymisen merkkien äkillistä häivyttämistä. Nyt suunta on muuttunut, ja luonnollisuus sekä maltillisuus ovat nousseet etusijalle. Tämän trendin ytimessä on niin kutsuttu gradual look, joka tarkoittaa asteittain etenevää, hienovaraista muutosta.
Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että hoidot jaetaan useampaan vaiheeseen. Sen sijaan että kaikki tehtäisiin yhdellä kertaa, asiakas saa mahdollisuuden edetä askel askeleelta ja seurata, miltä pienet muutokset näyttävät hänen omissa kasvoissaan. Näin lopputulos rakentuu huomaamattomasti, eikä ulkonäkö muutu kerralla liikaa. Lopputulos on raikas ja levännyt ilme, joka näyttää aidosti omalta – ei siltä, että kasvoille olisi tehty näkyviä toimenpiteitä.
Gradual look -ajattelussa myös yksilöllisyys on keskiössä. Jokaisella on omanlaisensa kasvonpiirteet ja ihon kunto, ja hoito suunnitellaan sen mukaan, mitä juuri kyseinen asiakas tarvitsee. Joillekin se voi tarkoittaa hyvin kevyttä ihon laadun parantamista, toisille taas hienovaraista kasvojen piirteiden pehmennystä. Yhteistä on kuitenkin se, että tavoitteena ei ole koskaan muuttaa hoidettavaa tunnistamattomaksi, vaan tuoda esiin parhaat puolet ja ylläpitää luonnollista kauneutta mahdollisimman pitkään.
Tämä kehityssuunta on vahvasti osa sitä, mitä Esteettisten hoitojen trendit 2025–2026 pitävät keskiössä: aitouden arvostus kasvaa. Haluamme näyttää hyvältä, mutta ennen kaikkea tuntea olomme hyväksi omissa kasvoissamme. Esteettisissä hoidoissa tämä näkyy pehmeämpänä, hienovaraisempana lähestymistapana, jossa vähemmän on usein enemmän.
Ponytail lift kevyempänä ratkaisuna on varmasti myös kuluvan vuoden trendejä.
3. Uuden sukupolven laserit ja laitehoidot
Esteettisen lääketieteen kehitys ei perustu ainoastaan uusiin injektio- ja soluterapiamenetelmiin, vaan myös teknologia vie alaa eteenpäin vauhdilla. Esteettiset trendit 2025–2026 tuovat erityisen vahvasti esiin uuden sukupolven laserlaitteet ja laitehoidot, jotka ovat nousseet keskeiseen rooliin, sillä ne tarjoavat entistä monipuolisempia ratkaisuja ihonhoitoon ilman pitkiä toipumisaikoja. Tämä tekee niistä houkuttelevan vaihtoehdon niille, jotka haluavat tehokkaita tuloksia mutta eivät halua keskeyttää arkeaan.
Nykyiset laserit pystyvät toimimaan huomattavasti tarkemmin kuin aiemmat sukupolvet. Ne voivat esimerkiksi kohdistua suoraan pigmenttimuutoksiin, verisuonimuutoksiin tai juonteisiin vahingoittamatta ympäröivää kudosta. Tämä tarkoittaa parempaa turvallisuutta ja nopeampaa palautumista. Samalla energiaan perustuvat teknologiat – kuten radiofrekvenssi, ultraääni ja yhdistelmähoidot – avaavat uusia mahdollisuuksia ihon kiinteyttämiseen, kollageenin tuotannon stimuloimiseen ja ihon laadun parantamiseen syvemmältä käsin.
Erityisen kiinnostavaa on se, että monet uusista laitteista mahdollistavat yhdistelmäratkaisut. Yhdellä hoitokerralla voidaan kohentaa ihon rakennetta, tasoittaa sävyä ja aktivoida uudistumista. Tämä tekee hoitopolusta tehokkaan ja asiakkaalle vaivattoman. Lisäksi hoitojen epämukavuus on vähentynyt huomattavasti: modernit laitteet on suunniteltu niin, että ne tuntuvat miellyttävämmiltä ja vaativat vähemmän aikaa klinikalla.
Laser- ja laitehoitojen merkitys kasvaa tulevaisuudessa myös siksi, että ne sopivat erinomaisesti osaksi pidempää hoitosuunnitelmaa. Kun niitä yhdistetään esimerkiksi regeneratiivisiin menetelmiin tai gradual look -ajatteluun, saadaan aikaan luonnollisia, pitkäkestoisia ja kokonaisvaltaisia tuloksia. Näin teknologia ei enää ole vain erillinen hoitomuoto, vaan osa suurempaa kokonaisuutta, joka tukee asiakkaan ihon hyvinvointia ja kauneutta vuosien ajan.
Kasvojooga on noussut viime vuosina kiinnostuksen kohteeksi osana luonnollisia kauneudenhoitomenetelmiä, ja sen merkitys voi tulevaisuudessa vahvistua erityisesti yhdisteltynä moderniin esteettiseen lääketieteeseen.
Kasvojooga perustuu yksinkertaisiin, mutta tehokkaisiin liikkeisiin, jotka aktivoivat ja rentouttavat kasvojen lihaksia. Harjoitteiden avulla voidaan vilkastuttaa pintaverenkiertoa, vähentää turhaa lihasjännitystä ja tukea ihon kimmoisuutta – kaikki ominaisuuksia, jotka täydentävät esteettisten hoitojen vaikutuksia.
Kun kasvojoogaa käytetään yhdessä regeneratiivisten hoitojen, gradual look -ajattelun tai laser- ja laitehoitojen kanssa, tulokset voivat olla pitkäkestoisempia ja kokonaisvaltaisempia. Klinikalla tehtävät hoidot tuovat näkyviä ja solutasolle ulottuvia muutoksia, ja kasvojooga puolestaan toimii arjen tukitoimena, joka ylläpitää ja pidentää saavutettuja vaikutuksia. Samalla asiakkaalle syntyy tunne siitä, että hän voi itse vaikuttaa hoitojen onnistumiseen ja oman ihonsa hyvinvointiin.
Kasvojoogan lisääminen osaksi esteettistä hoitosuunnitelmaa sopii hyvin myös nykyiseen trendiin, jossa asiakkaat kaipaavat kokonaisvaltaisia ratkaisuja ja pehmeitä, luonnollisia vaihtoehtoja. Se ei korvaa klinikkahoitoja, mutta toimii erinomaisena täydentäjänä – ikään kuin päivittäisenä “kasvotreeniä”, joka tukee esteettisiä tavoitteita ja lisää kasvojen elinvoimaisuutta pitkällä aikavälillä.
Katse tulevaisuuteen
Kun tarkastellaan esteettisen lääketieteen tulevaisuutta, yksi asia nousee yli muiden: luonnollisuus ja kokonaisvaltaisuus. Esteettiset trendit 2025–2026 heijastavat tätä muutosta selkeästi – regeneratiiviset hoidot tarjoavat mahdollisuuden tukea ihon uusiutumista sisältä käsin, gradual look tuo hienovaraisia ja yksilöllisiä muutoksia, ja uuden sukupolven laserteknologiat avaavat ovia turvallisiin, tehokkaisiin ja monipuolisiin hoitoratkaisuihin. Lisäksi kasvojooga tuo mukaan asiakkaan oman aktiivisen roolin, joka täydentää klinikalla saavutettuja tuloksia ja tekee hoidosta aidosti pitkäjänteisen prosessin.
Tulevaisuuden esteettiset ratkaisut eivät siis keskity pelkästään ulkonäön muuttamiseen, vaan ne yhdistävät hoitomenetelmiä, elämäntapoja ja hyvinvointia kokonaisvaltaiseksi kokonaisuudeksi. Suunta on selvä: kauneus nähdään jatkossa enemmän hyvinvoinnin jatkeena kuin erillisenä tavoitteena. Tämä tarkoittaa entistä yksilöllisempiä hoitopolkuja esteettisille ihonhoitoklinikoille, joissa pienet, luonnolliset muutokset rakentavat yhdessä kestävän ja oman näköisen lopputuloksen.
Kesän jälkeen monen iho kaipaa erityistä huolenpitoa. Aurinko, lämpö, merivesi ja ilmankosteuden vaihtelut saattavat jättää jälkeensä kuivuutta, pigmenttimuutoksia ja ennenaikaisia juonteita. Syksy on täydellinen aika panostaa ihonhoitoon ja palauttaa kasvoille raikas, elinvoimainen ilme ennen talvea. Tässä esittelemme syksyn viisi suosituinta hoitoa kasvojen iholle – hoidot, jotka auttavat ihoa voimaan paremmin ja näyttämään kirkkaammalta.
1. Kemialliset kuorinnat – hehku esiin
Kesän aikana iho joutuu koetukselle auringon, lämmön ja ympäristön epäpuhtauksien vuoksi. Pintakerrokseen kertyy helposti paksuuntunutta sarveiskerrosta, mikä saa ihon näyttämään samealta ja väsyneeltä. Tavallinen kotikuorinta ei aina riitä poistamaan kaikkia epäpuhtauksia tai elvyttämään ihoa, jolloin ammattilaisen tekemä kemiallinen kuorinta on erinomainen vaihtoehto.
Kemialliset kuorinnat toimivat liuottamalla ihon pintaan kertyneitä kuolleita ihosoluja hallitusti ja tehokkaasti. Tämä prosessi käynnistää ihon oman uudistumisen ja paljastaa alta kirkkaamman, raikkaamman ja pehmeämmän ihon. Hoidon avulla:
ihon väri tasoittuu ja sameus vähenee
pigmenttimuutokset, kuten auringon aiheuttamat läiskät, vaalenevat
juonteet, akne- ja muut pienet arvet pehmenevät ja madaltuvat
ihohuokoset näyttävät pienemmiltä ja iho tuntuu sileämmältä
Yleisimmät käytetyt aineet ovat maitohappo, joka sopii erityisen hyvin herkälle ja kuivalle iholle, glykolihappo, joka kirkastaa tehokkaasti ja auttaa tasoittamaan ihon pintaa, sekä TCA-happo, joka on vahvempi vaihtoehto syvempiin iho-ongelmiin, kuten arpiin ja selkeisiin pigmenttimuutoksiin.
Sopiva menetelmä ja vahvuus valitaan aina yksilöllisesti asiakkaan ihotyypin, hoitohistorian ja toivotun lopputuloksen mukaan. Kuorinnan jälkeen iho voi tuntua hetken herkältä, mutta se on samalla vastaanottavaisempi kosteuttaville, ravitseville ja hoitaville tuotteille. Tämä tekee hoidosta pitkäkestoisesti tehokkaan – se ei ainoastaan kirkasta ihoa hetkellisesti, vaan myös parantaa hoitotuotteiden imeytymistä ja tehoa pitkällä aikavälillä.
Koska kemialliset kuorinnat uudistavat ihoa syvältä, niitä suositellaan usein sarjahoitoina parhaiden tulosten saavuttamiseksi. Syksy on erityisen otollinen ajankohta aloittaa hoitosarja, sillä voimakas auringonpaiste ei enää rasita ihoa, ja toipuminen tapahtuu turvallisesti ilman suurta UV-säteiden aiheuttamaa pigmenttimuutosten riskiä.
2. Mikroneulaus – kollageenia luonnollisesti
Mikroneulaus on hoito, jossa ihoa käsitellään hienoilla, hallituilla neuloilla, jotka luovat mikroskooppisia kanavia ihon pintakerrokseen. Tämä stimuloi ihon luonnollista korjausprosessia ja käynnistää kollageenin ja elastiinin tuotannon. Tuloksena on kiinteämpi, sileämpi ja joustavampi iho ilman voimakkaita kemiallisia aineita.
Mikroneulauksen hyödyt ovat monipuoliset:
vähentää pieniä juonteita ja ryppyjä
madaltaa akne- ja muita arpia
parantaa ihon rakennetta ja sävyä
supistaa laajentuneita ihohuokosia
lisää hoitoseerumien imeytymistä jopa moninkertaisesti
Hoito soveltuu useimmille ihotyypeille ja voidaan räätälöidä asiakkaan tarpeiden mukaan – kevyt mikroneulaus kirkastaa ja elvyttää, kun taas syvempi käsittely auttaa arpiin ja näkyvämpiin juonteisiin.
Syksy on ihanteellinen aika mikroneulaukselle, sillä kesällä UV-säteily voi lisätä pigmenttimuutosten riskiä hoidon jälkeen. Kun auringonpaiste on maltillista, iho ehtii toipua rauhassa ja tulokset näkyvät turvallisesti.
3. Mesoterapia ja skinbooster-hoidot – kosteutta syväkerroksiin
Kun ilmankosteus syksyllä laskee ja lämmityskausi alkaa, iho menettää helposti kimmoisuuttaan ja kuivuu pintaa myöten. Mesoterapia ja skinbooster-hoidot tarjoavat ratkaisun, joka tuo kosteutta syvemmälle kuin tavallinen voide.
Mesoterapiassa ihoon viedään pienillä pistoksilla hyaluronihappoa, vitamiineja, mineraaleja ja aminohappoja, jotka ravitsevat soluja sisältä käsin. Skinbooster-hoidot puolestaan keskittyvät erityisesti hyaluronihapon kautta kosteuttamaan ihoa pitkäkestoisesti.
Tulokset näkyvät usein jo ensimmäisen hoitokerran jälkeen:
iho tuntuu kosteutetummalta ja täyteläisemmältä
karheus ja pintakuivuus vähenevät
kasvoille palautuu luonnollinen hehku
ihon elastisuus ja kimmoisuus paranevat
Toisin kuin tavallinen pintakosteutus, injektiohoitojen vaikutus ulottuu syviin ihokerroksiin, mikä tukee ihon kokonaisvaltaista terveyttä ja tekee tuloksista pitkäaikaisia. Yleensä suositellaan 2–3 hoitokerran sarjaa, jonka jälkeen ylläpitohoidot muutaman kuukauden välein pitävät ihon hyvässä kunnossa.
4. Laser- ja valonhoidot – kirkkaampi ja tasaisempi iho
Aurinko jättää usein jälkeensä pigmenttimuutoksia, couperosaa ja epätasaisen ihonsävyn. Laser- ja IPL-valohoidot ovat tehokkaita menetelmiä näiden ongelmien korjaamiseen. Hoidot kohdistuvat tarkasti värimuutoksiin ihossa, jolloin ympäröivä kudos säästyy ja lopputulos on luonnollinen.
Laser- ja valohoitojen vaikutukset:
pigmenttiläiskät ja auringon aiheuttamat tummumat vaalenevat
pinnalliset verisuonet ja punoitus vähenevät
ihon pinta tasoittuu ja huokoset pienenevät
iho näyttää kirkkaammalta ja nuorekkaammalta
Usein parhaat tulokset saavutetaan sarjahoidolla, esimerkiksi 3–5 käsittelyn kokonaisuudella. Hoitojen jälkeen iho on hieman herkkä ja vaatii erityistä aurinkosuojaa, minkä vuoksi syksy ja talvi ovat optimaalisia ajankohtia aloittaa hoitosarja. Näin iho ehtii uudistua rauhassa ja näyttää kevääseen mennessä parhaimmaltaan.
5. Täyteaine- ja botuliinihoidot – raikas ilme talvea kohti
Syksyn viileys ja vähenevä valo saavat helposti kasvot näyttämään väsyneiltä. Täyteaine- ja botuliinihoidot tarjoavat tehokkaan ja nopean tavan palauttaa kasvoille levännyt ja nuorekas ilme.
Täyteainehoidoissa käytetään pääasiassa hyaluronihappoa, joka sitoo vettä ja palauttaa iholle luonnollista volyymia ja kosteutta. Sen avulla voidaan pehmentää juonteita, kohottaa poskia tai esimerkiksi muotoilla huulia hienovaraisesti.
Botuliini puolestaan rentouttaa kasvojen lihaksia, jotka muodostavat ilmejuonteita ajan myötä. Tämän ansiosta:
otsan rypyt ja sibeliusjuonteet tasoittuvat
silmien ympärillä olevat ”harakanvarpaat” pehmenevät
kasvojen yleisilme muuttuu levänneemmäksi ja rennommaksi
Kun nämä hoidot tehdään osaavan ammattilaisen toimesta, lopputulos on aina luonnollinen eikä liioiteltu. Vaikutukset kestävät useita kuukausia, joten ne antavat pitkäaikaisen hyödyn syksyn ja talven ajaksi.
Yhteenveto
Syksy tarjoaa ihanteelliset olosuhteet panostaa ihonhoitoon – aurinko ei enää rasita ihoa, ja tulevat kylmät kuukaudet vaativat lisäkosteutusta ja suojaa. Top 5 -hoidot kasvojen iholle ovat kemialliset kuorinnat, mikroneulaus, mesoterapia ja skinboosterit, laser- ja valohoidot sekä täyteaine- ja botuliinihoidot.
Kun hoito räätälöidään yksilöllisesti, lopputulos on aina luonnollinen ja ihoa kunnioittava. Esteettinen ihonhoito ei ole vain kauneutta varten – se on myös osa kokonaisvaltaista hyvinvointia.
Aloitin 11.7. uuden rutiinin: kasvoteippaus, kasvojooga ja LED-valohierontalaite. Odotin salaa heti ensimmäisestä päivästä taianomaista hehkua ja kasvojen kohentumista – vaikka muuta väitin. Todellisuus oli nyt sitten kuitenkin vähän toista.
Päivä 1: Teippailua ilman suunnitelmaa
Ensimmäinen yritys kasvoteippausten kanssa oli rehellisesti sanottuna kaaos. En osannut kiinnittää teippejä oikein, ja kärsivällisyys loppui heti alkuunsa. Päädyin vain liimailemaan teippejä sinne tänne, lähinnä fiilispohjalta. Jälkikäteen naurattaa, mutta silloin ei todellakaan naurattanut – kuvaakin lopputuloksesta on nyt turha odottaa.
Yllättävää kuitenkin oli se, että aamulla kasvojen iho tuntui jotenkin napakammalta. Vaikka teipit oli jo poistettu, tuntui kuin ne olisivat edelleen kasvoilla – ehkä siitä syystä, että iho oli yön aikana ikään kuin “oppinut” niiden suunnan?
Päivät 2–3: Uusi yritys ja budjettikokeilu
Päätin lähestyä teippausta uudella asenteella. Katsoin opastusvideoita rauhassa ja otin tavoitteeksi tehdä kaiken huolellisemmin. Tällä kertaa löysin hyvät ohjeet erityisesti hamsteripussien, otsan ja silmäkulmien alueiden teippaamiseen. Silti, aloin hosua ja lopputulos on nähtävissä leuan osalta alla. Katastrofi.
Samalla päätin seuraavana päivänä testata tavallista kinesioteippiä kasvojen alueella, erityisesti kaulalla. Faceimagen teipit ovat laadukkaita, mutta säännöllisessä käytössä hintaa alkaa kertyä nopeasti. Aivan tavallinenkin kinesioteippi toimi itse asiassa yllättävän hyvin – ainoa ero oli siinä, että se irtosi hieman nihkeämmin aamulla. Öljypohjainen puhdistus helpotti kuitenkin paljon.
Neljäntenä aamuna huomasin ilokseni, että iho näytti ehkä aavistuksen heleämmältä. Ei mikään valtava muutos, mutta ensimmäinen merkki siitä, että jotain on mahdollisesti tapahtumassa.
Kasvojoogaa ja LED-hierontaa – arjen oma hetki
Kasvojooga on ollut mukana joka ilta, ja olen noudattanut Luvlyn ohjelmaa tunnollisesti. Lisäksi käytössä on ollut punaisella LED-valolla toimiva kasvohierontalaite. Luna-laitteeni ei ole vielä saapunut, joten olen toistaiseksi käyttänyt edullisempaa versiota, jonka hankin aiemmin HalpaHallista. Se on toiminut tehtävässään yllättävän hyvin.
Helppo ja nopea kasvojen aamujooga on noussut suosikiksi. Otin siihen ohjauksen YouTubesta Päivi Salmisen kanavalta, ja nyt siitä on tullut oikeasti miellyttävä tapa aloittaa päivä – rentouttava ja nopea rutiini, johon tartun melkein kuin automaattisesti.
Päivät 4–6: Takapakkia ja pieniä yllätyksiä
Neljäntenä iltana teippaus sujui jo ilman turhautumista – aloin päästä jyvälle siitä, miten ja minne teipit kannattaa asetella. Valitettavasti juuri sinä päivänä onnistuin polttamaan poskeni auringossa terassilla, joten jätin varmuuden vuoksi teipit ja kasvohieronnan väliin. Kasvojoogasta en kuitenkaan luopunut, se tuntui jo rutiinilta.
Viidentenä aamuna kasvot olivat selvästi turvoksissa, mutta samaan aikaan huomasin outoa ”sisäistä napakkuutta” – kuin iho olisi hieman kiinteytynyt syvemmältä. Kasvojoogan liikkeet tuntuivat vihdoin treeniltä, hiki tuli ja poskipäitä poltteli ihan oikeasti.
Kuudentena päivänä kasvojen alapuolelle ilmestyi muutama finni, mikä on minulle harvinaista. Mietin, voisiko syynä olla lisääntynyt verenkierto, ihon stimulointi vai ehkä teippien ja laitteiden yhdistelmä? En ole vielä varma, onko se hyvä vai huono asia – ehkä iho vain puhdistuu, ehkä reagoi uuteen ärsykkeeseen. Mutta ainakin kehossa tapahtuu jotain!
Reilu viikko paketissa: mitä jäi käteen?
Kun tässä reilu viikko on tullut täyteen, on hyvä hetki pysähtyä miettimään, mitä oikeastaan tapahtui. Ensimmäinen huomio oli se, että kasvojen iho ei edelleenkään hehkunut – peilistä katsoi yhä melko samanlainen ilme kuin ennenkin. Mutta se ei ollut koko totuus.
Sen sijaan kasvojen ja kaulan iho tuntuivat selvästi erilaisilta. Kaulan iho etenkin vaikutti pehmeämmältä, ja siinä oli selkeästi enemmän joustavuutta kuin aiemmin. Olen tehnyt kaulan venytyksiä pitkin päivää, ihan vain siksi että ne tuntuvat hyviltä – ja ehkä nekin, plus tietty rasvaus jota en aiemmin tehnyt lainkaan, ovat osaltaan vaikuttaneet.
Toinen huomio liittyy niskaan ja hartioihin. Jäykkyys on selvästi vähentynyt, mikä saattaa johtua kasvojoogasta, mutta myös siitä, että olen liikkunut aktiivisesti ja käynyt säännöllisesti salilla. Uskon kuitenkin, että kasvojen ja kaulan lihasten herättely osana päivittäistä rutiinia vaikuttaa kehon tuntemukseen laajemminkin kuin vain kasvojen alueella.
Rutiinista tuli rutiini
Yksi tärkeimmistä saavutuksista tällä viikolla on ollut se, että teippauksesta, kasvojoogasta ja laitehoidoista on muodostunut oikea tapa. Alku oli kaikkea muuta kuin sujuva, mutta nyt jokainen vaihe tuntuu luontevalta osalta iltaa – ja usein myös aamua.
Jooga erityisesti on yllättänyt. Se ei ole pelkkä kauneusrutiini vaan hetki itselle – pieni hengähdys, jossa saa olla vain kehonsa kanssa. LED-laite tuo mukavan lisän, ja odotan innolla, millainen ero tulee, kun saan käyttöön varsinaisen Luna-laitteen.
Yhteenveto: odotuksia maltilla, mutta suunta on hyvä
Vaikka viikon jälkeen ei ole tapahtunut mitään radikaalia muutosta ihon ulkonäössä, tunne kasvoissa on toinen. Iho on pehmeämpi, syvemmältä ehkä jopa napakampi, ja rutiinien mukanaan tuoma rauha näkyy ja tuntuu koko olemuksessa.
Tässä vaiheessa on selvää, että tämä ei ole mikään pikakorjaus – vaan pitkäjänteistä huolenpitoa. Ja juuri nyt se tuntuu enemmän hyvältä kuin raskaalta. Jatkan siis harjoituksia. Ja jos sinäkin olet aloittelemassa vastaavaa rutiinia, tärkein vinkkini on tämä: anna itsellesi lupa opetella rauhassa – virheiden kautta tämä alkaa rullata.
Ps. Uskon edelleen, että leuan HIFU-hoito ja/tai Profhilo hoito on edessä, aivan kuten kasvojen kohotusleikkaus tulevan kymmenen vuoden aikana. Uskon myös, että kasvojoogasta jne on silti näidenkin kanssa hyötyjä, joten parempi opetella rutiini jo nyt.
Taustaa: Ihonhoitoa ”sinne päin”, dekoltee unohtui kokonaan
Olen 40-vuotias, päätetyötä tekevä nainen. En ole koskaan ollut mikään täydellinen ihonhoitoguru. Hoidan ihoa kyllä, mutta aika perustasolla. Aamuisin ja iltaisin pesen kasvot yleensä micellar-vedellä, ja iltaisin käytän meikinpoistoainetta, jos meikkiä on. Rasvoja ja öljyjä tulee laitettua joka päivä.
Tuotteita kokeilen silloin tällöin uusia, mutta mitään selkeää rutiinia ei ole ollut. Ihonhoito ei ole ollut huonoa, muttei varsinaisesti johdonmukaistakaan. Dekolteen alue on ollut täysin unohdettu – rehellisesti sanottuna en ole siihen vuosikausiin levittänyt mitään, vaikka olisi pitänyt. Nyt kun ikää tulee lisää, olen alkanut huomata ikääntymisen merkkejä juuri kaulan ja rintakehän yläosan iholla: kuivuutta, juonteita, ohutta ihoa ja ryppyisyyttä, jota en aiemmin huomannut. Ahdistavaa.
Nämä huomiot ovat saaneet minut katsomaan peiliin vähän tarkemmin ja miettimään, voisinko tehdä edes jotain, jotta iho pysyisi freesimpänä vähän pidempään.
Tehty aiemmin: rasvaimu ja laser kaksoisleukaan
Kolme vuotta sitten kävin kaksoisleuan alueen rasvaimussa, ja siihen yhdistettiin laserhoito ihon kiristämiseksi. Silloin näkyi selkeä ero ja hamsteripussit pienentyivät, vaikka eivät kadonneet kokonaan. Olen ollut tyytyväinen siihen ratkaisuun, mutta hamsteripussit ovat tulleet takaisin ja erottuvat aikaisempaa paremmin. Jotain tartteis tehdä ja nyt yritän ensin luontaisin keinoin.
Samalla olen realisti: tiedän, että jossain vaiheessa – hyvin todennäköisesti 5-10 vuoden sisällä – menen kasvojen kiristykseen, vaikka mitä tekisin nyt. Tällä hetkellä haluan silti kokeilla, kuinka pitkälle voin päästä ilman neuloja tai veistä.
Tämänhetkinen kokeilu: 2 kuukauden kasvojen ”huoltoprojekti”
Päätin aloittaa kahden kuukauden mittaisen kokeilun, jossa käytän kolmea suosittua ei-kirurgista menetelmää – ihan säännöllisesti ja kunnolla. Haluan nähdä, tuleeko mitään näkyvää muutosta pelkästään näillä keinoilla. Kirjaan kaiken ylös ja jaan täällä kokemukset, onnistumiset (ja mahdolliset pettymyksetkin).
Tilasin Faceimage kasvoteipin Regular-mallin Apteekki360-verkkokaupasta. Teipin idea on tukea kasvojen lihaksia ja muokata ilmelihasten asentoa säännöllisellä käytöllä. Myös juonteiden madaltuminen mainitaan, mutta sitä kohtaa lähestyn kyllä aika suurela varauksella.
Käytän teippejä nyt öisin useampana päivänä viikossa ja seuraan erityisesti leukalinjaa, suunpieliä ja poskien aluetta. Kasvojen teippaus tulee varmasti olemaan aluksi säätämistä, mutta toivon mukaan homma alkaa sujua nopeasti.
2. Kasvohierontalaite Luna – bongattu Instagramista
Tilasin tämän pienen, tärisevän kasvohierontalaitteen (EMS RED LIGHT THERAPY FACE NECK LIFT WRINKLE REMOVER TIGHTEN MASSAGER) suoraan Instagram-mainoksesta. Saman laitteen olen nähnyt pyörivän TikTokissa ja muissa somekanavissa jatkuvasti, joten pakkohan se on nyt testata.
Käytän laitetta iltaisin, kun levitän kasvoöljyä tai voidetta. Sen luvataan vilkastuttavan verenkiertoa ja rentouttavan lihaksia – ja odotan että yksi suurimpia koko härvelin pointteja onkin nimenomaan tuo rentouttava fiilis hieronnan aikana ja sen jälkeen. Odotanko, että saan oikeasti napakan faceliftin laitteen avulla? En.
3. Kasvojooga – Luvly sovelluksen avulla
Liityin myös kasvojoogaohjelmaan Instagramin kautta, Luvly-appin lataamalla. Se laatii harjoitusohjelman, joka ainakin ensivilkaisulla tuntui fiksulta. Sovellus sekä ohjelma ovat molemmat selkeitä. Ohjelma on jaettu eri kasvoalueille: otsa, silmät, posket, leuka, kaula.
Olen jo aiemmin miettinyt appin ja ohjelman hankkimista, mutta hinta on tuntunut joka kerralla liian suolaiselta. Nyt äkkäsin tarjouksen, jossa sain kuukauden kasvojooga harjoitusohjelman alle 20 eurolla.
Harjoittelen nyt 4–5 kertaa viikossa, ja yritän tehdä liikkeet kunnolla – vaikka kuinka välillä tekisi mieli oikaista. Uskoisin, että juuri säännöllisyys ratkaisee tässä enemmän kuin mikään yksittäinen ”taikatemppu”.
Realistiset tavoitteet
Tämän testijakson tavoitteet eivät ole mitään Hollywood-julkkisten punaisen maton tuloksia. Haluan vain:
Selkeyttää leukalinjaa
Vähentää poskien ”valumista”
Tuoda vähän elävyyttä ja kiinteyttä yleisilmeeseen
Huolehtia dekolteesta, joka on ollut täysin retuperällä
En odota täydellistä muutosta, mutta toivon näkeväni edes pientä edistystä, kun nämä kaikki keinot yhdistyvät.
Testijakson jälkeen – HIFU ja Profhilo suunnitteilla
Kun nämä kaksi kuukautta ovat takana, suunnittelen seuraavaksi kahta tehokkaampaa toimenpidettä (koska en ainakaan tällä hetkellä usko, että nämä tekemäni asiat ovat riittäviä):
🔹 HIFU-hoito
HIFUeli High Intensity Focused Ultrasound -hoito on ei-invasiivinen tapa kiristää ihoa syvemmältä tasolta. Aion ottaa hoidon erityisesti poskien ja leuan alueelle, todennäköisesti myös dekolteen alueelle koska se on alkanut häiritä minua aivan erityisen paljon.
🔹 Profhilo-injektiohoito (kasvoille ja dekolteelle)
Profhilo ei ole täyteaine, vaan hyaluronihappoa, joka kosteuttaa ja kiinteyttää ihoa sisältäpäin. Se ei tuo volyymia, mutta parantaa ihon rakennetta. Aion kokeilla sitä sekä kasvoille että dekolteelle, koska molemmissa tosiaan alkaa näkyä kuivuuden ja iän vaikutukset.
Muutakin kuin pintaa – elämäntapamuutos käynnissä
Tämä koko homma ei jää pelkästään ihon pintaan. Olen samalla päättänyt alkaa muuttaa elämäntapojani terveellisempään suuntaan. Rehellisesti sanottuna minulla on ollut pitkä tauko salilta ja lenkkeilystä – viimeiset puoli vuotta on tullut oltua ihan liian passiivinen. Viikko sitten tein päätöksen aloittaa uudelleen, ja aion pysyä rutiinissa: 3–6 salitreeniä viikossa ja 4 lenkkiä, joista osa kävelyä ja osa kevyttä juoksua.
Lisäksi juon enemmän vettä kuin aikoihin, mikä näkyy toivottavasti pian ihon kunnossa, ja yritän muutenkin katsoa mitä syön – ei mitään dieettiä, mutta järkeä ja kohtuutta. Tämä kaikki tukee myös ihoa ja yleisfiilistä. Uskon, että kun koko kroppa voi paremmin, myös kasvoissa näkyy eroa.
Tämä projekti ei siis ole vain kasvoille vaan koko hyvinvoinnille.
Jos sinulla on kokemusta näistä hoidoista tai kiinnostaa aloittaa vastaava kokeilu, kommentoi tai ota yhteyttä – vertaistuki ei ole koskaan pahitteeksi.
Palataan pian ensimmäisten fiilisten ja mahdollisten ennen–jälkeen-kuvien kanssa!
Kesä on monelle aikaa, jolloin halutaan näyttää mahdollisimman raikkaalta, levänneeltä ja luonnollisen hehkuvalta. Auringonvalo tuo iholle oman sävynsä, mutta se myös paljastaa väsyneen ihon, juonteet ja sameuden. Onneksi laadukkaat kauneusklinikat tarjoavat joukon turvallisia ja tehokkaita hoitoja, joilla saat kasvosi hehkumaan kesää varten – ilman raskaita toimenpiteitä tai pitkää toipumisaikaa.
1. Kevyt Botox – raikkaampi ilme ilman ilmeettömyyttä
Botox-hoito ei tarkoita enää jäykkiä kasvoja. Kevyellä ja tarkasti kohdennetulla botoxilla voidaan rentouttaa ilmejuonteita, kuten:
silmien ympärillä olevia ”harakanvarpaita”
otsan vaakajuonteita
kulmien väliin syntyvää ”sibeliusryppyä”
Tuloksena on levänneen näköinen, luonnollinen ilme – kuin olisit juuri tullut lomamatkalta. Hoito tehdään nopeasti eikä vaadi toipumisaikaa.
2. Skinboosterit – kosteutusta syvälle ihoon
Skinbooster-hoidot eli syväkosteuttavat pistoshoidot sisältävät hyaluronihappoa, joka sitoo kosteutta ihoon ja lisää sen kimmoisuutta. Ne sopivat erityisesti kasvojen, kaulan ja dekolteen alueelle, joissa iho helposti kuivuu auringossa. Tulos näkyy heleämpänä ja sileämpänä ihona jo muutaman päivän jälkeen.
3. Kemiallinen kuorinta – kirkastusta ilman rasitusta
Kemialliset kuorinnat, kuten maitohappo- tai hedelmähappokuorinta, poistavat ihon pinnalta kuolleet solut ja edistävät uusien ihosolujen muodostumista. Ne tasoittavat ihon sävyä, kirkastavat sameaa ihoa ja vähentävät pieniä epäpuhtauksia. Kevyet kuorinnat sopivat kesäaikaan, kunhan muistat käyttää aurinkosuojaa hoidon jälkeen.
4. Mesoterapia – vitamiiniruiske iholle
Mesoterapia on neulaton tai mikroneuloilla tehtävä hoito, jossa ihoon viedään ravintoaineita, kuten vitamiineja, aminohappoja ja hyaluronihappoa. Se kosteuttaa, kirkastaa ja palauttaa ihon elinvoiman. Erityisen hyvä vaihtoehto, jos iho tuntuu väsyneeltä tai stressaantuneelta.
5. Kevyet täyteaineet – pehmeyttä ja rakennetta
Jos kaipaat hieman lisävolyymia poskiin, leukaan tai huulten alueelle, voidaan käyttää kevyitä täyteaineita, jotka palauttavat kasvoille luonnollista rakennetta. Kun täyteaineita käytetään maltillisesti, lopputulos näyttää raikkaalta ja huomaamattomalta – kuin olisit vain nukkunut paremmin.
Muista myös: hyvä kotihoito ja aurinkosuoja
Vaikka ammattilaisen tekemät hoidot tuovat nopeita tuloksia, ne eivät korvaa päivittäistä ihonhoitoa. Kesällä tärkeintä on:
käyttää laadukasta aurinkosuojaa (SPF 30–50)
kosteuttaa ihoa säännöllisesti
kuoria hellästi kerran viikossa
juoda riittävästi vettä
Hehkuva iho ilman meikkiä – kesän keveys alkaa ihonhoidosta
Kesällä halutaan näyttää hyvältä mahdollisimman vähällä vaivalla – ja mikä olisikaan kevyempää kuin hehkuva iho ilman meikkiä? Kun iho voi hyvin, ei ole tarvetta peittää sitä. Hyvä ihonhoito tekee kasvoista tasaisen, kosteutetun ja kirkkaan – luonnollisesti säteilevän.
Kauneusklinikoiden hoidot, kuten skinboosterit, mesoterapia ja kemialliset kuorinnat, palauttavat iholle kosteuden, tasaisuuden ja kuulaan pinnan. Kun meikkipohjalle ei ole tarvetta, voit huoletta viettää hellepäiviä ilman tukkeutunutta ihoa tai sulavaa meikkiä.
”Hehku syntyy sisältäpäin – ei purkista.”
Luonnollinen, ei näkyvä – esteettinen hoito modernilla tavalla
Moni pelkää edelleen botoxia tai täyteaineita ajatellen lopputuloksen olevan ”liian tehty”. Totuus on, että nykyaikaiset esteettiset hoidot tehdään hienovaraisesti ja yksilöllisesti. Tavoitteena ei ole muuttaa kasvonpiirteitä – vaan palauttaa ihon raikkaus ja levännyt olemus.
Esimerkiksi pieni määrä botoxia silmien ympärillä voi pehmentää katsetta ilman, että ilme muuttuu. Samoin kevyet täyteaineet voivat kohottaa poskia juuri sen verran, että iho näyttää nuorekkaammalta – ilman, että kukaan huomaa hoitoa tehdyksi.
”Hyvä hoito ei näy – se tuntuu.”
Kesäihon pelastajat – apua auringon, uimisen ja kuumuuden rasittamalle iholle
Vaikka kesä tuo iloa, se myös kuormittaa ihoa: aurinko kuivattaa, uimavesi ärsyttää, hikoilu ja lämpö voivat tukkia ihohuokosia. Kauneusklinikat tarjoavat hoitoja, jotka auttavat ihoa palautumaan ja ehkäisevät kesän jälkivaikutuksia.
Syväkosteuttavat hoidot (esim. skinboosterit) auttavat pitämään ihon elastisena
Kuorinnat ja kevyt mikroneulaus kirkastavat ja uudistavat ihoa
Mesoterapia ravitsee ja rauhoittaa ihoa sisältäpäin
Näillä hoidoilla iho pysyy hyvässä kunnossa koko kesän – ei vain ennen juhlia tai lomaa. Erityisen hyvä aika hoidoille on myös kesäloman jälkeen, jolloin iho kaipaa hellää huomiota.
Kesä ei ole vain hetken hehkua – oikein valituilla hoidoilla voit varmistaa, että ihosi näyttää hyvältä myös syksyn lähestyessä. Esimerkiksi skinboosterit ja mikroneulaus aktivoivat kollageenin tuotantoa, mikä parantaa ihon rakennetta viikkojen ja kuukausien kuluessa.
Tämä kulma toimii erityisen hyvin, jos haluat markkinoida hoitosarjoja:
Suunnittele hoitojakso alkukesästä
Tee hoitoja 3–4 viikon välein
Saat parhaat tulokset juuri elokuun lopussa, kun muut palaavat arkeen
”Tee ihollesi palvelus, joka näkyy vielä syksylläkin.”
Raikkaus on luonnollista
Kauneusklinikoiden kesähoidot eivät tarkoita suuria muutoksia – vaan pieniä hienosäätöjä, joilla tuodaan esiin oma luonnollinen hehku. Oli kyseessä botox, skinbooster tai kirkastava kuorinta, ammattilaisen tekemä hoito voi olla juuri se viimeinen silaus, joka saa kasvosi säihkymään auringon valossa.
Varaa aika ajoissa ja aloita kesä omana hehkuvana itsenäsi!